TEKSTI Sofia Hänninen KUVA Matleena Muotkavaara
– Tää on varmasti mun elämän päätepiste. Nyt mä olen rikollinen, ajatteli 17-vuotias Juho Sakko katsellessaan uuden vuoden raketteja matkasellin ikkunasta.
Oli vuosi 2009, aivan joulukuun loppu. Siviiliasuiset poliisit olivat tulleet aamukahdeksalta viemään Sakon poliisilaitokselle. Sakko oli viisi päivää putkassa ja häntä kuulusteltiin joka päivä, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Oulun lääninvankilaan.
Sakko näyttää lempeältä ja rauhalliselta parikymppiseltä mieheltä; puolipitkien pörröisten hiusten takaa katsovat lempeät silmät. Hän ei näytä ihmiseltä, joka on tehnyt väkivaltarikoksen.
Sakon vaikeudet ovat alkaneet jo lapsuudessa.
– Aika lailla jokainen lastenkoti on tullut pyörittyä läpi. Äiti on alkoholisti ja isä ei ollut paljon kuvioissa. Lapsuus oli helkkarin opettavainen, koska on joutunut pärjäämään itsekseen. On tullut kasvettua aikuiseksi nopeammin kuin muut ystäväpiiristä.”
Nuoruus oli Sakon mukaan railakas. Huonoja ja hyviä valintoja, hän summaa. Yksi huonoista valinnoista johti siihen, että 17-vuotiaana Sakko joutui vankilaan puukotettuaan toista poikaa joukkotappelussa.
Sakon mukaan tappelun taustalla oli nuorten porukoiden välillä olleita konflikteja. Kaikki eskaloitui kun hän ystävineen tapasi tappelun vastapuolen.
– Mentiin pihalle jossa meidät yllätettiin. Mua lyötiin nyrkkiraudalla saman tien päähän ja kaveria alettiin hakkaamaan pesäpallomailalla. Osattiin arvata mihin suuntaan asiat olivat menossa, mutta ei odotettu ihan sellaista tilannetta.
Sakon mukaan hänen tekonsa oli seurausta siitä, että hän katsoi ystävänsä olevan hengenvaarassa.
– Kaveriani lyötiin useita kertoja pesäpallomailalla päähän kun hän makasi maassa. Jos tilannetta ei olisi pysäyttänyt, niin en tiedä mihin se olisi voinut johtaa. Halusin puolustaa häntä, joten löin hakkaajaa kerran puukolla.Mun teon jälkeen porukka säikähti ja sain nykäistyä kaverin pois siitä tilanteesta. Lähettiin juoksemaan siitä äkkiä helvettiin.
Kun teon seuraukset realisoituivat, Sakko oli todella hädissään.
– Eniten pelotti mitä mulla tuli omalle elämälle tehtyä, pilasinko mä sen nyt ja onko mulla enää mahdollisuuksia yhtään mihinkään.
Aikuisten vankien keskelle
Rikosseuraamuslaitoksen mukaan alaikäistä ei saisi sijoittaa samaan vankilaan aikuisten vankien kanssa, mutta Suomessa ei ole erikseen määriteltyjä nuorisovankiloita (lukuunottamatta Keravan vankilan nuoriso-osastoa), joten alaikäiset tutkintavangit on pakko sijoittaa tavallisiin vankiloihin. Jo alle 21-vuotiaiden tutkintavankeudessa on huomioitava ikä sekä vangin kehitysvaihe. Alaikäisissä poikkeustapauksia on Suomessa vuosittain muutama. Vuonna 2011 oikeusministeriön lausunnossa linjattiin, että alle 18-vuotiaiden pitämisestä tutkintavankeudessa pitäisi luopua kokonaan.
Seitsemäntoistavuotiaalle pojalle oli hämmentävää joutua nuoren pojan elämästä keskelle aikuisia vankeja. Tutkintavankeuden sijoituspaikkaa ei perusteltu hänelle mitenkään, eikä hän ymmärtänyt kyseenalaistaa asiaa.
Sakko joutui aluksi matkaselliosastolle siihen asti, että sai oman sellin. Sen jälkeen hänet siirrettiin suljetulle osastolle, jossa ovet ovat tunnin auki ruokailun ja ulkoilemisen ajan.
Aluksi mulle myytiin siellä tupakkaakin ihan vapaasti, kunnes joku vankilan isompi herra huomasi, että hei, tämä poikahan on vasta 17-vuotias.
– Olin siinä yhden vanhemman henkilön kanssa samassa sellissä kolmisen viikkoa, jonka jälkeen sain kuulla avopuolesta. Laitoin sinne heti hakemukset vetämään.
Sakko pääsikin avopuolelle, joka hänen mukaansa eroaa niin, että aamulla ovet aukesivat seitsemältä ja suljettiin vasta illalla. Siellä oli myös aktiviteettejä ja pystyi juttelemaan muiden vankien kanssa.
– Onhan se mielenkiintoista, koska nuorta ei saisi laittaa samalle osastolle aikuisten kanssa, mutta olin silti siellä. Toinen vaihtoehto oli olla täysin erillään muista vangeista. Olen sosiaalinen ihminen, joten olin mieluummin muiden vankien keskellä, oli ne sitten vaikka neli-tai viisikymppisiä. Kunhan oli seuraa.
Vankilassa oli paljon yhteisöllisyyttä.
– Aina aamulla juotiin aamukahvit ja tuli jätkien kanssa pelattua Yatzya ja korttia iltamyöhään. Lisäksi tosi paljon tuli opittua vanhemmilta vangeilta, kun he kertoivat paljon tarinoita.
Muille vangeille Sakon alaikäisyys oli selvä asia, mutta henkilökunnalle ei.
– Aluksi mulle myytiin siellä tupakkaakin ihan vapaasti, kunnes joku vankilan isompi herra huomasi, että hei, tämä poikahan on vasta 17-vuotias. Sitten multa kiellettiin myynti. Tosin sen jälkeenhän se oli vain vaihtokauppaa toisten vankien kanssa, joten kyllä aina ne tupakkani sain. Eikä niitä tultu multa ottamaan pois.
Sakko kertoo myös että hänen alaikäisen asemastaan huolimatta elämä vankilassa ei ollut täysin ongelmatonta muiden vankien kanssa, sillä nuoremmalle vangille oli helppo uhitella. Sakko muistaa hyvin yhden tapauksista.
– Heti silloin kun pääsin matkasellistä suljetulle, niin meidän selliin tuli saman tien pari isompaa jätkää, joilla on selvästi joku auktoriteetti siellä vankilassa. Ne kysy että saanko mitään lääkkeitä. Kerroin että en tarvii mitään lääkkeitä, en oo mikään narkkari eikä mulla oo mitään terveysongelmia, että turhaa te multa kyselette. Mutta sitten taas meikän sellitoverilta otettiin osuus hänen lääkkeistään. Eli kun hän kävi hakemassa lääkkeensä, hän pyöräytti sen kielen alle ja sylkäisi näille tyypeille.
Vastapuoli ei unohtanut tapausta
– Kolmen kuukauden tutkintavankeuden jälkeen pidettiin oikeudenkäynti. Samalla mut vapautettiin, kun katsottiin etten mä voi enää vaikuttaa mihinkään tutkinnassa. Tuomio yritettiin saada mulle tapon yrityksenä, mutta saatiin meidän tahto läpi ja lopulta tuomio oli törkeä pahoinpitely ja hätävarjelun Mielestäni se oli oikeudenmukainen, koska pitihän mun korvata mun teot. Loppu suoritettiin 70 tunnilla yhdyskuntapalvelua, jonka suoritin Oulun kierrätyskeskuksessa. Perusteltiin löyhempää tuomiota sillä, että jos olisin oikeasti halunnut sen ihmisen tappaa, niin olisin voinut lyödä kyllä useamminkin. Mutta löin tasan kerran, jonka jälkeen poistuin tilanteesta.
Näin sen silmistä, kuinka paljon se teko kaduttaa sitä ja tajusin että ei tuo ole pelkästään kylmä ihminen joka tappoi jonkun, vaan ihminen joka on tehny suuren virheen.
Sakko sanoo, ettei koskaan ole tuntenut teostaan varsinaista syyllisyyttä, mutta tapa jolla hän menetteli oli väärä.
– Silti suoranaista tunnetta siitä että tein väärin ei ole, koska toimin pakon edessä. Tekisin silti tänä päivänä toisin.
Kun Sakko pääsi vapauteen, hän sai uhkauksia täysin tuntemattomiltakin ihmisiltä.
– Siihen aikaan mulla oli irc-galleria ja sinne kommentoitiin, että mut tullaan vetämään kylmäksi ja vastaavaa. Loppujen lopuksi kukaan ei ikinä tehnyt mitään.
Vanhat kaunat ovat kuitenkin nykyään taakse jäänyttä elämää.
– Uhrille jäi noin puolen sormen mittainen arpi. Ja itseasiassa en nyt usko että me mitään ihan kavereita tullaan ikinä olemaan, mutta ollaan lyöty kättä päälle, koska tänä päivänä liikutaan todella paljon samoissa porukoissa. Asia on loppuunkäsitelty eikä sitä enää aukaista.
Sakon mukaan jokainen tekijä joutui omalla tavallaan vastuuseen, mutta tuomiot olivat erilaisia.
– Tosin tappelun vastapuolelta yhdellä päätekijällä oli niin paljon kaikkea muutakin, että hän on pyörinyt vankiloissa jonkun verran. Hän on ihminen joka ei ole muuttanut tapojaan ollenkaan, enkä usko että tulee koskaan muuttamaan, Sakko lisää.
Hänen mielestään kyseessä ei ole pelkkä kierre.
– Mä veikkaan että se on vaan puhtaasti sitä halua. Että haluaa olla joku gangsteri tai henkilö kenelle ei vittuilla.
Kun Sakko vapautui, olivat hänenkin ensimmäiset tunteensa jopa egoistisia.
– Ajattelin että meitsi on nyt kova jätkä.
Kuitenkin hän on saanut painia puukotuksen vuoksi talouden ja ihmisten ennakkoluulojen kanssa. Osa ihmisistä ymmärtää hänen tekonsa, osa ei.
– On niitä, jotka haluaa kertoa miten olis pitäny toimia ja niitäkin, jotka yrittää lietsoa mua tekemään uudestaan jotain tyhmää. Jotkut taas pelkää mua ja jossain määrin kunnioittaa mua sen teon takia. Kuitenkin se on ennemmin pelonsekaista, eikä aitoa kunnioitusta.
Nyt Sakon mukaan hänellä on nyt kaikkea, mitä hän olisi ikinä voinut toivoa. Tulevaisuuden suunnitelmatkin näyttävät selkeiltä ja hän kertoo aikovansa muuttaa Helsinkiin opiskelemaan. Ja nyt hän osaa nähdä myös tapahtuneen positiiviset puolet.
– Vankeuden jälkeen oppi arvostamaan omaa vapautta ja ennen kaikkea katsomaan eri tavalla ihmisiä. Että onko kaikki pahoja sen jälkeen, kun ne on joutunut vankilaan?
Sakko kertoo, että esimerkiksi vankeuden aikana samalla osastolla oli henkilö, joka tappoi aikoinaan hänen hyvän ystävänsä. Ensin hän oli todella vihainen ja katkera, mutta kun hän pääsi juttelemaan kyseisen vangin kanssa, hänen ajatuksensa muuttuivat.
– Tajusin kuinka paljon se katuu ja miten kaikki oli johtanut siihen tekoon, joten loppujen lopuksi hänellekin löytyi myötätuntoa. Tää kyseinen henkilö veti tapon aikaan paljon lääkkeitä, hormoneita ja viinaa eikä todellakaan ollut oma itsensä. Näin sen silmistä, kuinka paljon se teko kaduttaa sitä ja tajusin että ei tuo ole pelkästään kylmä ihminen joka tappoi jonkun, vaan ihminen joka on tehny suuren virheen.
Enää Sakko ei näekään asioita yhtä mustavalkoisesti.
– Tottakai vankilassa oli niitä täysiä narsisti-sadisti-ihmisiä, mutta myös niitä hyviä tyyppejä, jotka on vaan ajautunut tavalla tai toisella siihen tilanteeseen.
