TEKSTI Sofia Hänninen
Luen Nyt.fi:n haastattelua laulaja Sannista.
”En kutsu itseäni feministiksi tai yhtään miksikään, mutta olen fiiliksissä siitä, että naiset pitävät rohkeasti ääntä, johtavat, muuttavat maailmaa ja kantavat muuttolaatikkonsa itse”, hän kertoo. Lausetta voi tarkastella monesta vinkkelistä, mutta miksi hän sanoo, ettei kutsu itseään yhtään miksikään, mutta kuitenkin nyt erikseen mainitsee, että ei ainakaan feministiksi?
Kirjoitan hakukoneeseen sanat Sanni ja feminismi. Se tuo eteeni toisenkin Nyt.fi:n haastattelun viime vuodelta, jossa Sanni kertoo olevansa keskitien kulkija. ”Kannatan tasa-arvoa, mutta en ole ääriuskovainen feministi”, hän toteaa. Ennemmin hän voi siis laulaa olevansa jonkun vahinko, kuin myöntää puoltavansa moista ääriuskovaisuutta, jota naisliikkeeksikin kutsutaan. Ihme kun Sanni ei vielä sanonut perään, että tykkää hengailla tyttöjen sijasta poikien kanssa ”koska silloin on vähemmän draamaa”.
Ihme kun Sanni ei vielä sanonut perään, että tykkää hengailla tyttöjen sijasta poikien kanssa ”koska silloin on vähemmän draamaa”.
Tasa-arvo on lähes kaikkien mielestä hyvä juttu. Feminismi sen sijaan on saanut maineen liikkeenä, jossa naiset vaativat itselleen ylivaltaa ja lähestulkoon syljeskelevät kaduilla miesten päälle. Usein myös feministien ulkonäöstä tehdään negatiivisia yleistyksiä, mutta sanotaan vain, että se jo itsessään alleviivaa naisliikkeen tarpeellisuutta.
Sanni ei toki ole ensimmäinen julkkisnainen joka kyllä kannustaa naisia, mutta samaan hengenvetoon tekee pesäeron feminismiin. Muun muassa sinkkuelämää-tähti Sarah Jessica Parker teroitti viime vuonna ilmestyneessä Cosmopolitanissa, ettei ole feministi vaan humanisti, koska ”kyse ei ole enää vain naisista, vaan kaikista vähemmistöistä”.
Muuten hienoa, mutta feminismin tarkoitus on myös ajaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa. Se, että useat tahot haluavat työntää sen omaan muottiinsa, ei muuta asiaa. En ole itse vielä toistaiseksi kohdannut tällaista miehiä vihaavaa ja naisten ylivaltaa tavoittelevaa feministiä, mutta sen sijaan olen kohdannut sukupuolisia yleistyksiä, kähmintää ja tytöttelyä. Kun yläasteella hiippailin poikien seurassa salaa tupakalle, luokkaan tullessani opettaja pysäytti ainoastaan minut ja sanoi, ettet hyvänen aika voi tehdä noin. Tupakointi oli tietenkin typerää, mutta opettajan ainoa perustelu oli, että sinähän olet tyttö.
Sannin sijaan esimerkiksi Henri Pulkkinen eli Paperi-T, yksi tämä hetken suosituimmista rap-artisteista, sanoo olevansa ehdottomasti feministi. Ehkä tällainen julistautuminen on nykyään miehelle jopa helpompaa, koska häntä ei samalla tavalla voida tunkea nalkuttavan feministin rooliin. Lisäksi nykyään puhutaan enemmän myös siitä, että miehienkin asemassa on paljon parannettavaa.
Ehkä tällainen julistautuminen on nykyään miehelle jopa helpompaa, koska häntä ei samalla tavalla voida tunkea nalkuttavan feministin rooliin.
Esimerkiksi isyysvapaissa ja asepalveluksen tasa-arvoistamisessa on kehitettävää. Miehiin kohdistuu useammin väkivallan uhka ja yhä useampi nuori mies on syrjäytymisvaarassa sillä aikaa kun tytöt napsivat korkeakoulupaikat. Silti useat ihmiset, jotka vastustavat feminismiä ja leimaavat sen naisten haluksi olla johtava sukupuoli harvemmin haluavat samalla kovaäänisemmin kehitystä näihinkään asioihin. Aina vain tupataan mainita, että miestenkin asioissa on parantamisen varaa, senkin tekopyhät feministit. Mutta siihen se jää.
Ne maat, joissa tasa-arvo on korkeimmillaan, ovat muiltakin osin hyvinvoivimpia maita. Tasa-arvo taas on pitkälti feministiliikkeen ansiota. Silti keskitytään enemmän siihen, miten osa naisista kehtaa vaatia itselleen enemmän, kuin mitä nyt on jo armollisesti saanut. Jos vuosituhansia kestäneen sorron ja heikomman aseman jälkeen pieni osa johtajista on naisia, pitäisikö ajatella, että nyt asiat ovat jo tarpeeksi hyvin?
Ehkä se, että joku fiilistelee haastattelussa sen hienoutta, että voi jo naisena itse kantaa muuttolaatikkonsa on itsessään syy kannattaa feminismiä.
