MITÄ JOS YLEÄ EI OLISI?

 

TEKSTI EMMA HINKULA          KUVA MARI JÄNTTI

-Jos, jos ja jos. Mites jos Yle loppuu tai maikkari loppuu, entäs sitten?

Näin tokaisi pääministeri Juha Sipilä toimittajajoukolle, joka kyseli mikä on liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) asema, jos eduskunnan tarkastusvaliokunta löytää hänen toiminnastaan moitittavaa Finavia-jupakassa.

Sipilän kommentti oli selvästi sanottu kiihdyksissä, mutta pääministerin suusta kuultuna se vaikutti jopa uhkaukselta.

Niin no, mitä jos Yleä ei olisi? Tässä Sipilälle vastaus.

ylekuva_pienempi teksti-01.jpg

Yle toimii monella eri media-alueella ja sillä on paljon myös laissa määriteltyjä tehtäviä, kuten esimerkiksi tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja. Ylen täytyy myös tuottaa ja luoda, sekä kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä. Ja nämä esimerkit ovat vain pieni osa kokonaismäärästä.

Yle on tällä hetkellä oikeastaan ainoa mediatalo, joka tarjoaa laajasti erilaista sivistävää ja dokumentaarista ohjelmaa, sekä kulttuuritarjontaa. Jos Yleä ei olisi, tulisi niiden määrä vähenemään huomattavasti.

Tampereen yliopistotutkija ja mediatutkija Esa Reunanen luulee, ettei kaupallisilla medioilla olisi intressejä tarjota tämän kaltaista ohjelmatarjontaa.

-Jos Yleä ei olisi, oltaisiin varmaan aika pitkälti sen varassa, mitä muut viestimet järjestävät. Olisihan se iso vähennys. Luulen, että kokonaistarjonta dokumentaarisen ja ajankohtaisohjelmiin vähenisi. Kaupalliset mediat tuskin kovin paljon lisäisivät tarjontaansa.

Saisimme siis luultavammin sanoa hyvästit kotimaisille mustavalkoelokuville ja elävälle arkistolle. Tai sitten ne siirtyisivät jonkun kaupallisen median maksulliselle kanavalle. Pahimmassa tapauksessa pelkästään varakkaammalla väestöllä olisi varaa katsella esim. kulttuuri- ja ajankohtaisohjelmia.

JOURNALISMIN TASON HEIKENTYMINEN

Yle tarjoaa myös maksutta laajasti journalistista sisältöä. Kansainvälisten ja valtakunnallisten uutisten lisäksi Yle tarjoaa myös paikallisuutisia. Reunanen luulee, että pitkässä juoksussa journalismin taso heikkenisi, jos se olisi pelkästään kaupallisten mediatalojen varassa.

– Journalismin tekeminen on kallista, kun toimittajien pitää perehtyä ja käyttää aikaa asioiden tutkimiseen. Jos Yleä ei olisi, niin tietynlainen julkisen palvelun vertailukohde puuttuisi. Ylellä on kuitenkin yksityistä mediaa sparraava vaikutus.

-Pelkään, että entistä enemmän mentäisiin sellaiseen bulkkituotantoon ja sellainen omaa aikaa vievä journalistinen työ vähenisi. Hommat hoidettaisiin vain nopeasti valmiiksi, kun sellaista Ylen kaltaista vertailukohtaa ja kovaa kilpailijaa ei olisi. Jos on yleisöstä kilpailu, niin silloin se panee investoimaan siihen sisällöntuotantoonkin.

Enää ei pureuduta kovin syvälle asioihin. Jos Yleä ei olisi luultavasti se trendi olisi lisääntyvä, että journalismi olisi koko ajan pinnallisempaa.

Myös mainostajien vaikuttaminen journalistiseen sisältöön voisi olla mahdollista. Reunasen mukaan tällaista kehitystä on jo jonkun verran ollut, kun toimituksen ja markkinoinnin välinen raja-aita on madaltunut.

-Nykyään voidaan tehdä teemakokonaisuuksia, joissa samalla kertaa ideoidaan, että kelle myydään mainokset ja minkälaista journalistista sisältöä tuotetaan, Reunanen summaa.

Filosofian tohtori ja mediatutkija Veijo Hietalan mukaan uutisointi on koko ajan menossa viihteellisempään ja lyhyempään suuntaan.

-Enää ei pureuduta kovin syvälle asioihin. Jos Yleä ei olisi luultavasti se trendi olisi lisääntyvä, että journalismi olisi koko ajan pinnallisempaa.

Pahimmassa tapauksessa yhä suurempi huomio olisi tosi-tv-tähtien uusissa rintaimplanteissa ja näyttelijöiden kommelluksissa, jolloin yhteiskunnallisesti merkittävät asiat jäisivät taka-alalle.

YLE TUO TASA-ARVOA

Ylen puuttuminen Suomen mediakentästä voisi vaikuttaa myös siihen, että kaupalliset mediat alkaisivat pikkuhiljaa siirtää omaa tuotantoaan maksumuurin taakse. Kun iso, ilmaista sisältöä tarjoava kilpailija olisi pois, ei olisi ainakaan sitä pelkoa, että media jäisi ilman maksavia kuluttajia. Tämä luonnollisesti eri-arvoistaisi ihmisiä, koska kaikilla ei välttämättä olisi varaa maksaa ainakaan kovin monen eri mediatalon sisällöstä.

Hietalan mielestä tällainen kehityssuunta olisi paluuta menneisyyteen.

-Minun lapsuudessani Savossa Savon Sanomat oli se valtamedia ja se tuli melkeinpä jokaiseen kotiin. Se oli ainoa reitti mistä sai tietoa, kun kaikilla ei ollut edes radiota. Maailmankuva oli toki silloin aika suppea, kun se tieto tuli yhdestä lähteestä.

Ylen lainsäädännöllisiin tehtäviin kuuluu myös tarjota sisältöä vähemmistöille, kuten esimerkiksi saamen- ja ruotsinkieliselle väestölle.

Jos siis rahasta on tiukkaa, ei eri mediasisällöt varmastikaan olisi ensimmäinen investointi. Tieto maailman tapahtumista luultavammin tulisi sieltä, mistä sen saa ilmaiseksi tai halvimmin. Tällainen kehityssuunta saattaisi syventää entisestään yhteiskuntaluokkien välistä kuilua, kun pelkästään rikkailla olisi mahdollisuus maksaa useamman eri median sisällöstä.

Ylen lainsäädännöllisiin tehtäviin kuuluu myös tarjota sisältöä vähemmistöille, kuten esimerkiksi saamen- ja ruotsinkieliselle väestölle. Ilman Yleä, nämäkin palvelut mahdollisesti häviäisivät kokonaan taikka muuttuisivat maksullisiksi.

– Olen aika varma siitä, että muut kanavat eivät ole menneet maksumuurin taakse johtuen Ylen olemassaolosta. Koska jotta ne voi kilpailla Ylen kanssa, niiden on pakko tarjota ilmaisohjelmaa. Ilman Yleä meillä olisi varmasti tosi vähän esimerkiksi ilmaiskanavia, Hietala sanoo.

VOIKO YLEEN LUOTTAA?

Ylen, ja muiden valtamedioiden luotettavuutta kyseenalaistetaan tällä hetkellä joidenkin tahojen puolelta melko paljon. Tämän hetkinen maahanmuuttotilanne on luultavasti yksi syy siihen. Yleä on muun muassa kritisoitu siitä, miten he uutisoivat maahanmuuttajien tekemistä rikoksista.

Hietalan mukaan myös ihmisten tyytymättömyys valtaapitäviin peilautuu Ylen kritisoimisena. Kun arvostellaan Yleä, arvostellaan samalla Suomen hallitusta.

-Tällä hetkellä on hirveän muodikasta uskoa erilaisiin salaliittoteorioihin. Siihen, että valtaapitävät yrittää pimittää tietoa ja pakottaa ottamaan rokotuksia joihin on piilotettu kamalia myrkkyjä jotka manipuloivat meitä. Yle on ihmisten tyytymättömyyden kanavoinnin kohteena.

Hietalan mielestä täysin luotettavaa mediaa ei ole olemassakaan, koska maailmasta ei voi antaa ehdottoman oikeaa kuvaa.

No voiko Yleen sitten luottaa?

-Kyllä minä sitä pidän suhteellisen luotettavana. Ylellä on kuitenkin ammattitaitoisia toimittajia jotka pyrkivät selvittämään asioita monelta kannalta. Voi olla, että jossain kohdassa on yksisilmäsyyttä, mutta ainahan tieto on puutteellista ja huomataan usein vasta muutaman vuoden päästä, että tuollainenkin näkökulma olisi pitänyt ottaa huomioon, Reunanen sanoo.

Hietalan mielestä täysin luotettavaa mediaa ei ole olemassakaan, koska maailmasta ei voi antaa ehdottoman oikeaa kuvaa.

-Ainahan se on värittynyttä, kun ihmiset niitä uutisia tekee. Ihmisten omat näkemykset niissä kuitenkin painottuvat. Mutta jos mietitään sitä, mihin voi enemmän luottaa, niin ehkä Yle on enemmän luotettava, kuin monet kaupallisella periaatteella toimivat mediat. Se toki riippuu mistä uutisoidaan. Joissain asioissa voi olla, että kaupallinen media tietää enemmän, Hietala summaa.

Hietalan mielestä on kuitenkin parasta käyttää monia eri lähteitä samojen uutisten osalta, jos haluaa muodostaa mahdollisimman pätevän kuvan asioista.

-Kun lukee monenlaista mediaa, tulee itselleen ehkä sellainen synteesi siitä, että mikä se totuus siellä keskellä jossain on.

Yksi vastaus artikkeliiin “MITÄ JOS YLEÄ EI OLISI?

  1. No.

    Yle on media, jossa päätoimittaja vaientaa alaisensa pääministerin käskystä. Jo Matti Vanhasen lautakasa skandaali pyrittiin vaientamaan, nyt Sipilän Terraframe asia aiheutti saman.

    Jos Yleä tuetaan verovaroin, kuinka sen edes voidaan kuvitella olevan vapaa media?

    Kenen lauluja laulat, sen leipää syöt?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s