TEKSTI MARI JÄNTTI KUVA RAMONA BLOMERUS
Ramona Grönstrand odottaa kotipihallaan taksia. Grönstrandin oma auto on hajonnut, mutta töihin on silti päästävä. Taksi kaartaa pihalle ja hän aukaisee oven. Ennen kuin Grönstrand ehtii astua sisään, taksikuski tiuskaisee:
– Maksu ensin.
Grönstrand alkaa kaivamaan hämmentyneenä laukkuaan ja ihmettelee tilannetta, näinkö taksimaksuissa nykyään menetellään? Grönstrand kysyy asiasta kuskilta.
– Meillä juopot ja mustalaiset maksaa ennen kuin ollaan perillä.
MALLIESIMERKKI
Grönstrand, 35, puhuu puhelimeen työhuoneessaan. Hän työskentelee Kainuun romanihankkeen projektisuunnittelijana ja jo toista vuotta. Puhelun loputtua astun naisen työhuoneeseen ja saan vastaan lämpimän hymyn, sekä lempeän kädenpuristuksen.
Grönstrand on toiminut romanitöiden parissa jo useamman vuoden. Hän haluaa auttaa muita romaneja kouluttautumaan ja pääsemään elämässään eteenpäin.
Usein romanit aloittavat opiskelun ja työnteon vasta aikuisiällä, samoin teki Grönstrand. Hän lopetti peruskoulun ylä-asteella.
– Kasvattivanhemmillani ei ollut koulutusta eikä kokemusta työelämästä. He kuitenkin kannustivat minua käymään koulut kunnialla loppuun. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun minulta loppui motivaatio ja muut asiat alkoivat kiinnostaa koulua enemmän, heillä loppui osaaminen minun tukemiseen.
Aikuisuuden kolkuttaessa ovelle Grönstrandin piti kuitenkin alkaa suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Perheen perustaminen ja sen pyörittäminen ei ollut ilmaista. Hän suoritti peruskoulun loppuun 27-vuotiaana ja jatkoi opiskelemaan itselleen ammattia. Siinä sivussa aktiivinen romanityö tuli kuvioihin.
– Ensimmäinen tutkintoni oli iltapäiväkerhon ohjaaja, sen jälkeen kouluttauduin romanikulttuurin ohjaajaksi ja kävin erikoisammattitutkinnon siihen päälle. Näiden jälkeen opiskelin sosionomin opintoja, joita jatkan tämän työn jälkeen.
Grönstrandin mukaan viimeisten vuosikymmenien aikana on kuitenkin otettu iso harppaus eteenpäin romanien koulutuksen suhteen. Romanit eivät lopeta kouluja kesken enää yhtä paljoa kuin ennen. Siihen vaikuttaa huomattavasti muun muassa se, että vanhemmat ovat valistuneempia kuin ennen ja he ovat itse päässeet mukaan opiskelu- ja työelämään. He osaavat tukea omia lapsiaan jatkamaan koulun käyntiä paremmin kuin aikaisemmin.
Koulujen jälkeen Grönstrand on työskennellyt useassa eri paikassa, mikä ei ole romanille välttämättä itsestäänselvyys. Hänellä on oma työhuone, mukavia työkavereita ja ennen kaikkea ihka oikea työ.
– Ensimmäisessä työpaikassani työhuoneeni vieressä oli valtuustosali, jossa kävi viikoittain paljon talon ulkopuolisiakin henkilöitä. Lisäksi huoneeni vastapäätä oli kaupunginjohtajan työhuone. Joka ikinen, joka kaupungintalolla kävi, sai tietää, että siellä työskentelee romani.
Tiedän, että joillakin työpaikoilla romani on saatettu laittaa kellariin työskentelemään, jotta muut eivät näkisi, että heillä on romani töissä.
Grönstrand on iloinen siitä, että on sellaisia työyhteisöjä, joissa on romaneja ja heidän olemassaoloa ei peitellä. Usein romanit ovat työnhaun häntäpäässä, eivätkä he välttämättä pääse edes työhaastatteluihin.
– Se kannustaa muitakin romaneja hakemaan työpaikkoja. Moni ajattelee, että ei minun kannata edes hakea töitä sillä en kuitenkaan sinne pääse koska olen romani.
Valitettavasti kaikilla asiat eivät ole menneet yhtä putkeen kuin Grönstrandilla.
– Tiedän, että joillakin työpaikoilla romani on saatettu laittaa kellariin työskentelemään, jotta muut eivät näkisi, että heillä on romani töissä.
Lisäksi Grönstrand kertoo, että useat romanit tuntevat olonsa riittämättömäksi työpaikoillaan. Kenenkään ei ole helppoa olla jatkuvasti muiden suurennuslasin alla.
– Monet kokevat, että he joutuvat antamaan 110 prosenttia todistaakseen olevansa yhtä hyvä kuin muutkin työntekijät
Kainuun romanihankkeessa Grönstrand toimii muiden tehtäviensä lisäksi myös elävänä esimerkkinä romanista, jolla on työpaikka. Hän auttaa muita romaneja ja toimii heille vertaistukena. Useampi romani on saanut hankkeen avulla työpaikan itselleen.
Grönstrandin työhuoneen seinälle on kiinnitetty useita hänestä ja Kainuun romanihankkeesta tehtyjä lehtijuttuja. Olen vaikuttunut Grönstrandin tekemästä työstä ja kerron hänelle, että hän on varmasti usealle romanille tärkeä apu.
– Niinhän ne väittävät, hän sanoo ja purskahtaa nauruun
OLET ROMANI, OLET SIIS VARAS?
Suomi julistautui itsenäiseksi vuonna 1917 ja uuden perustuslain tullessa voimaan vuonna 1919, romaneista tuli Suomen kansalaisia. Heillä oli periaatteessa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin suomalaisilla. Käytännössä tilanne ei ollut, eikä ole vieläkään, aivan yhtä ruusuinen kun laissa määritellään.
Verrattuna muihin Euroopan maihin, romaneilla on Suomessa Grönstrandin mukaan suhteellisen hyvät oltavat. Ennakkoluulot ovat kuitenkin päivittäistä arkea suurimmalle osalle romaneista myös Suomessa.
Romanien työllistämisen lisäksi Grönstrand pyrkii vähentämään kantaväestön ennakkoluuloja romaneja kohtaan ja toisinpäin. Romanit kohtaavat ennakkoluuloja menivätpä he sitten ruokaostoksille tai työhaastatteluun.
– Usein esimerkiksi ruokakaupassa oletetaan, että kun on romani, niin se tulee ja varastaa. On hirveän noloa, kun vartijat vievät takahuoneeseen. Siellä sitten selvitetään asia ja todetaan, että tässä ei ole mitään väärää ja en ole varastanut mitään. Mutta eivätpä muut kaupassa olevat ihmiset näe sitä.
Grönstrand kertoo eräästä romanimiehestä, joka tuli hänen luokseen järkyttyneenä, siitä millaista kohtelua oli saanut. Mies haki opiskelupaikkaa ja meni pääsykokeissa haastatteluun. Haastattelijat olivat alkaneet tivata häneltä, että kuinka mies kerkeää missään koulussa käymään, kun hänellä on niitä hevosia. Hakija oli ihmetellyt, että ei hänellä mitään hevosia ollut.
Grönstrandin mukaan ennakkoluulojen kohtaaminen on niin arkipäiväistä, ettei sitä aina edes tajua. Ei aikuinen, eikä lapsi.
– Kävin vasta kolmen ylä-asteikäisen lapseni kanssa keskustelun kiusaamisesta ja erilaisista kulttuuritaustoista. Seiskaluokkalainen tyttöni sanoin, ettei häntä ole kiusattu. Keskustelu kuitenkin jatkui ja hän rupesikin kertomaan, että joku kaveri välillä lällättää mustalaisvitsejä hänelle. Kun vihapuheiden parissa joutuu kasvamaan niin tiiviisti, ei niitä välttämättä edes ymmärrä.
Grönstrandin mukaan ennakkoluulojen kohtaaminen on niin arkipäiväistä, ettei sitä aina edes tajua. Ei aikuinen, eikä lapsi.
Grönstrand muistelee myös erästä kesää, jolloin heidän asuinalueelle muutti paljon lapsiperheitä.
– Muiden perheiden lapset tulivat kertomaan omille lapsilleni, että heidän vanhempiensa mukaan olemme köyhiä. Ja jos olemme rikkaita, olemme varkaita.
Kesken juttelumme huoneen oveen koputetaan. Grönstrand pyytää anteeksi ja nousee avatakseen oven. Pitkä musta samettihame tarttuu rullatuolin pyöriin ja vaikka hän yrittää irrottaa hamettaan, ei se lähde rullien välistä. Grönstrand naurahtaa ja rahaa tuolia perässään. Oven takana on toinen romaninainen, joka tervehtii meitä iloisesti. Kauniit kultaiset korut kilisevät, kun Grönstrand ojentaa naiselle kirjekuoren.
Missään muussa maassa romaninaiset eivät pukeudu yhtä näyttävästi kuin Suomessa. Grönstrand kuitenkin on saanut aina kulkea töissä kansallispuvussaan.
– Jos olisin sellaisessa työssä, jossa täytyisi käyttää työasua, minun tulisi ilmoittaa muille romaneille, etteivät tule asioimaan kyseiseen paikkaan. Romanin ei ole soveliasta näyttäytyä vanhemmille romaneille muussa asussa kuin kansallispuvussa.
Vaikka Grönstrand on kohdannut työelämässä ennakkoluuloja suhteellisen vähän, ei hän ole päässyt niiltä täysin välttymään.
– Olen tavannut joissakin työpaikoissani ihmisiä, joilla on ollut ennakkoluuloja ja jopa pelkoja romaneja kohtaan. Mutta kun olemme päässeet tutustumaan paremmin, ovat ennakkoluulot hälvenneet. Nykyään olen näiden ihmisten kanssa hyviä ystäviä. Onneksi on myös tällaisia onnistumistarinoita.
PEILIIN KATSOMISEN PAIKKA
Vaikka Grönstrand on surullinen romanien kohtaamista ennakkoluuloista, on hän kuitenkin sitä mieltä, että myös romaneilla olisi parannettavaa.
– Myös romaneilla on peiliin katsomista, sillä eivät ennakkoluulot ole tuulesta temmattuja. Romanien täytyisi muistaa se, että eivät ruokkisi enempää niitä ennakkoluuloja, joita meistä jo on.
Jos Grönstrand voisi sanoa jotain ennakkoluuloiselle ihmiselle, hän haluaisi muistuttaa, että antaisi heille vielä mahdollisuuden. Grönstrand alleviivaa sitä, että vaikka tietyt ihmiset ovat saaneet ennakkoluulot pintaan, eivät kuitenkaan kaikki romanit ole samanlaisia. Ennakkoluuloista eroon pääsemin helpottaisi Grönstrandin mielestä myös ihmistä itseään.
– Se, että olet romani ei tee sinusta rikollista. Uskoisin, että ne samat syyt mitkä ajavat kenet tahansa rikoksen tielle, ajaa myös romanin.
Mutta miten sen taksimaksun kanssa sitten kävikään?
Grönstrand kertoi, että oli menossa töihin ja hän tarvitsee todella tämän kyydin. Taksikuski otti Grönstrandin kyytiin ja lähti ajamaan kohti työpaikkaa. He saivat aikaan rakentavan keskustelun.
– Matkalla kuski selitti, että kyseinen tapa on hänen työnantajansa antama ohje. Kerroin kuskille ymmärtäväni sen, mutta tapa jolla hän asian esittää ei ole sovelias. Kuski olisi voinut pahoitella tilannetta sivistyneesti, se olisi heti muuttanut tilannetta. Uskon ja toivon, että taksikuski ymmärsi tehneensä väärin.
