TEKSTI EMMA HINKULA KUVAT PIXABAY
Kolme vuotta sitten 19-vuotias Samir saapui yksin Suomeen.
Mies lähti matkaan Iranista yhdessä perheensä kanssa, mukana oli myös iso joukko muita pakolaisia. Turkin rajalla heitä oli vastassa iranilaisia sotilaita, jotka alkoivat ampua heitä kohti. Tilanne oli kaoottinen, ihmiset lähtivät juoksemaan eri suuntiin, ja Samir lähti salakuljettajien perään. Silloin hän näki viimeisen kerran perheensä.
-En tiedä ovatko he elossa vai kuolleita, Samir huokaa.
Matka Suomeen kesti yhteensä kahdeksan kuukautta. Samir taittoi matkaa laivalla, bussilla, junalla ja kävellen. Ensimmäiset kolme kuukautta matkasta hän odotti Turkissa perhettään, mutta kun he eivät ikinä saapuneet sinne jatkoi Samir matkaa. Turkista hän meni Italiaan laivalla.
-Se oli tosi pieni laiva, ihmisiä oli kyydissä yhteensä 85. Matka oli tosi pelottava. Kun olimme keskellä merta, veneen moottori lakkasi toimimasta. Onneksi eräs arabimies osasi korjata sen, Samir kertoo.
Minun kotimaani on kuin viidakko. Siellä vahvat tappavat heikot, inhimillisyys on kaukana.
Italiasta matka jatkui Ranskan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Kun hän saapui Suomeen, olivat hänen ensimmäiset ajatuksensa, että pitää unohtaa menneisyys ja mennä eteenpäin. Suomessa on paljon tilaisuuksia.
Kun kysyn Samirilta, mikä hänen mielestään Suomessa on parasta hän vastaa hymy huulillaan:
-Ihmiset.
Kysyn mitä hän sillä tarkoittaa ja hän vastaa, että Suomessa ihmiset ovat inhimillisiä ja kohtelevat toisiaan hyvin.
-Minun kotimaani on kuin viidakko. Siellä vahvat tappavat heikot, inhimillisyys on kaukana.
LAPSUUS JÄI ELÄMÄTTÄ
Samir on todella puhelias ja hänellä on koko ajan hymy huulillaan. Ainoastaan silloin, kun keskustelemme hänen kotimaastaan, ilme vakavoituu.
-Kaikki eurooppalaiset kutsuvat meitä terroristeiksi. Minä en halua, että minusta ajatellaan niin, hän sanoo.
Nuorimies on kotoisin Afganistanista. Valitettavasti, hänen omien sanojensa mukaan. Afganistan on ollut sotatantereena niin kauan, kun hän muistaa. Itsemurhapommitukset ovat niin arkipäiväisiä, että ihmisiä ihmetyttää enemmän, jos sellaista ei joku päivä tapahdukaan. Samirin mielestä amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat Afganistanin tilanteesta vastuussa.
-Siellä on kaksi kapinallisjoukkoa, talebanit ja Isis. Sekä tietenkin valtio. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset tukevat niitä kaikkia. Koska Afganistanissa on paljon öljyä ja kaivoksia, amerikkalaiset ja eurooppalaiset puuttuvat Afganistanin asioihin. He kannustavat sekä Isisiä ja valtiota. Öljyn takia.
Samir oli 6-vuotias, kun hän pakeni perheensä kanssa Afganistanista Iraniin. Lapsuus Iranissa oli työntäyteinen. Hän teki töitä rakennustyömaalla hitsaajana joka päivä aamu kahdeksasta ilta yhteentoista, jonka jälkeen hän meni kotiin ompelemaan. Kun puhumme Suomen ja Iranin eroista, nostaakin hän heti esille lasten aseman.
-Siellä on ihan sama, oletko aikuinen vai lapsi. Kaikki tekevät töitä, eikä kukaan tule sanomaan, että et sinä voi tehdä töitä, olet alaikäinen. Siellä ei saa elää lapsuutta.
Vaikka perheen kaikki lapset ja vanhemmat tekivät töitä, oli rahasta usein tiukkaa. Välillä he eivät saaneet tekemästään työstään palkkaa ollenkaan, koska he ovat afganistanilaisia.
-Koska meillä ei ollut oleskelulupaa, eikä papereita, ei meille ollut pakko maksaa palkkaa, Samir sanoo.
Siellä on ihan sama, oletko aikuinen vai lapsi. Kaikki tekevät töitä, eikä kukaan tule sanomaan, että et sinä voi tehdä töitä, olet alaikäinen. Siellä ei saa elää lapsuutta.
Samirilla oli yksi vapaapäivä viikossa ja se oli perjantai. Vapaapäivät hän vietti useimmiten ystäviensä kanssa jalkapalloa pelaten. Vanhempiaan hän näki harvoin, koska koko perhe teki töitä aamusta iltamyöhään.
-Isää näin suurin piirtein kerran kuukaudessa. Joskus vanhemmat kyselivät, että missä olet ollut ja mitä olet tehnyt. Minä kerroin, että olen ollut töissä ja kavereiden kanssa ja se riitti heille. Vaikka emme nähneet usein olimme kuitenkin vanhempieni kanssa läheisiä. He olivat minulle tärkeimmät ihmiset Iranissa.
Suomessa Samir yritti tavoittaa perhettään Suomen punaisen ristin kautta, mutta se ei tuottanut tulosta. Hän ei vieläkään tiedä perheensä kohtaloa.
YHTEISKUNNALLISET ASIAT KIINNOSTAVAT
Samir on viihtynyt hyvin Suomessa, eikä hän omien sanojensa mukaan kaipaa mitään kotimaastaan. Hän opiskelee maahanmuuttajille tarkoitetussa koulussa ja vapaa-aikansa hän viettää ystäviensä kanssa ja tekee vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa.
-Vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä tosi paljon turvapaikanhakijoita. Minä järjestän siellä jalkapalloa ja biljardia, sekä toimin välillä tulkkina sitä tarvitseville, Samir kertoo.
Suosikki kouluaineekseen Samir nimeää yhteiskuntaopin. Keskusteluidemme perusteella olen saanutkin hänestä sellaisen kuvan, että häntä kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat ja, että hänellä on niistä vahvoja mielipiteitä. Kun esimerkiksi puhumme Afganistanin tilanteesta, hänen tummiin silmiinsä syttyy palo. Erityisesti hallituksen ja viranomaisten toiminta suututtaa Samiria.
Afganistanin viranomaisille haluan sanoa, että jättäkää meidät rauhaan. Siellä on sota ja ihmiset joutuvat pakenemaan. Sitten presidentti tekee sopimuksen ihmisten palauttamiseksi Afganistaniin. Se on hullua.
-Afganistanin presidentti kävi Euroopassa noin kuukausi sitten ja hän teki sopimuksen, että Eurooppa palauttaa afganistanilaiset pakolaiset takaisin. Siksi niin moni afganistanilainen turvapaikanhakija sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Eurooppa antoi Afganistanille rahaa, jotta valtio tukisi palautettavia ihmisiä taloudellisesti. Mutta valtio laittoi rahat omaan taskuunsa, Samir tuhahtaa ja jatkaa:
-Afganistanin viranomaisille haluan sanoa, että jättäkää meidät rauhaan. Siellä on sota ja ihmiset joutuvat pakenemaan. Sitten presidentti tekee sopimuksen ihmisten palauttamiseksi Afganistaniin. Se on hullua.
Samirin ohjaajan mukaan Samir on kiinnostunut myös Suomen yhteiskunnan asioista. Hän kertoo, että Samir katsoo paljon uutisia ja lukee lehtiä ja kyselee koulussa, että miksi Suomessa toimitaan jollakin tavalla ja mitä seurauksia erilaisista teoista voi olla.
-Samir on ollut alusta asti todella innokas oppimaan uutta, etenkin suomen kieltä. Hän esimerkiksi kirjoitti omaan vihkoonsa uutisia ja pohti niitä. Sitten hän toi vihon kouluun ja halusi, että opettaja tarkistaa onko hän kirjoittanut asiat oikein ja mitä jotkut sanat tarkoittavat. Vihkojen koko alkoi pikkuhiljaa suurenemaan. Ensin vihko oli ihan pieni, mutta vähän ajan päästä hän toi mukanaan A3-kokoisen arkin, ohjaaja naurahtaa.
KATSE TULEVAISUUTEEN
Vaikka Samir on ollut tyytyväinen elämäänsä Suomessa, keskustelumme liukuu vääjäämättömästi rasismiin. Onko hän kohdannut rasismia?
-Tottakai! hän naurahtaa.
-Mulle esimerkiksi näytellään keskaria kadulla ja huudellaan, että painu omaan maahasi. Ja jotkut ajattelevat, että me tullaan tänne pelkästään rahan ja korkeamman elintason perässä.
Samir katsoo silmiini paljon puhuva katse silmissään. Tiedän, mitä hän ajattelee. On absurdia ajatella noin, jos tietää minkälaisista oloista ihminen on Suomeen saapunut.
-En usko, että kukaan lähtisi kotimaastaan, ellei ole pakko. Ei ilman sotaa.
Menneisyydestä ja virheistään pitää oppia. En halua miettiä sitä, minkälainen elämä minulla joskus oli. Haluan keskittyä tähän päivään.
Tällä hetkellä mies etsii aktiivisesti työpaikkaa. Kuulemma, mikä tahansa työ kelpaisi tällä haavaa. Samir kertoo, että hän on lähettänyt työhakemuksia ja käynyt eri yrityksissä paikan päällä yhteensä yli sata kertaa. Hän ei ole päässyt kertaakaan työpaikkahaastatteluun.
-Kun ne katsovat minun hakemukseni ja näkevät, että olen ulkomaalainen, he heittävät hakemuksen suorilta roskiin, Samir sanoo.
Tulevaisuudessa Samir haluaisi ryhtyä liikemieheksi tai yrittäjäksi. Hän kertoo, että hänen esi-isänsäkin ovat olleet kauppiaita, jotka ovat vieneet vaatteita ja elintarvikkeita Afganistanista muihin maihin.
-Tai sitten minä perustan pizzerian. Haluaisin, että mulla olisi liike, joka kaupungissa, Samir kertoo hymyillen.
Kysyn Samirilta, onko hän koskaan ollut surullinen tai katkera siitä, minkälaista hänen elämänsä on aiemmin ollut. Hän miettii pitkään ja vastaa:
-En. Menneisyydestä ja virheistään pitää oppia. En halua miettiä sitä, minkälainen elämä minulla joskus oli. Haluan keskittyä tähän päivään.
Samirin nimi on muutettu.
