HYVÄÄ LOPPUELÄMÄÄ

 

TEKSTI SOFIA HÄNNINEN          KUVA PIXABAY

Aamu on pimeä, kun saavun Intiössö sijaitsevaan hoitokotiin Venla-osastolle.

Pari päivää aikaisemmin kuulin sattumalta eräässä kaupassa, kun mummoporukka päivitteli sitä, ettei nuorena ikinä tajunnut miten mukavaa on olla vanha. Vanhuuttakin on monenlaista. Kaikki eivät välttämättä pärjää enää yksin, esimerkiksi sairauden takia. Yhdenlaista vanhuutta olenkin tullut tänne Venlaan seuraamaan.

Venla on psykogeriatrinen osasto, mikä tarkoittaa, että siellä asuvat vanhukset ovat haastavasti käyttäytyviä. Se voi ilmetä sanallisena tai fyysisenä aggressiivisuudella. Jos asukas on vaaraksi itselleen tai muille, hänet on pakko joko sitoa tai antaa rauhoittavia.

Vanhustenhoitoa on kritisoitu välillä rankastikin. Hoitajia ei ole tarpeeksi ja hoitoa on leimattu laiminlyöväksi. Viime kesänä uutisoitiin vanustenhoitajan itse toivovan, ettei joutuisi koskaan laitoshoitoon. Mediassa yleisiä kauhutarinoita ovat myös kertomukset, joissa oma läheinen on jätetty vanhainkodissa ruokkimatta ja pesemättä.

Täällä Venlassa tunnelma vaikuttaa kuitenkin lämpimältä ja ystävälliseltä. Saapuessani paikalle odotan kaikkien vanhuksien stereotyyppisesti kukkuvan ylhäällä, mutta suurin osa on edelleen nukkumassa.

– Meillä täällä Venlassa harjoitetaan tällaista yksilöllistä työtä, että kaikkien annetaan heräillä ihan omaan tahtiin, hoitaja ja tiiminvetäjä Kari Jakunaho

Ennen vanhaan esimerkiksi psyykkisiä sairauksia ei ole aina osattu hoitaa oikein. Jos jollakin on ollut jotain henkisiä ongelmia, niin sellaista henkilöä on vaan pidetty jonakin kylän pöljänä poikana. Ja se kostautuu myöhemmässä käytöksessä.

Totean, että täällä vaikuttaa todella rauhalliselta, mihin Jakunaho vastaa, että aamuisin kaikki ovat unien jälkeen hyvällä tuulella. Iltaisin meno voi muuttua. Esimerkiksi fyysinen kipu tai väsymys voivat ilmetä aggressiivisuutena, ilman, että asukas sitä itse tiedostaa.

Venlassa asuvilla on esimerkiksi Dementiaa, Alzheimeria ja Skitsofreniaa. Jakunaho on sitä mieltä, että vanhemmilla ihmisillä myös aikaisemmat elämän negatiiviset muistijäljet voivat vaikuttaa käytökseen.

– Ennen vanhaan esimerkiksi psyykkisiä sairauksia ei ole aina osattu hoitaa oikein. Jos jollakin on ollut jotain henkisiä ongelmia, niin sellaista henkilöä on vaan pidetty jonakin kylän pöljänä poikana. Ja se näkyy myöhemmässä käytöksessä.

Työtä hoitajilla on paljon ja heidän pitäisi esimerkiksi aina ehtiä raportoimaan kaikesta Venlassa tapahtuvasta kirjallisesti.

– Se tekee tiukkaa, koska ykkösprioriteetti meillä on tietenkin varsinainen asukkaiden hoito.

Kaikkien omaiset eivät välitä

Kun istun yhteistilojen sohvalla erään vanhemman miespuolisen asukkaan vieressä, hänen luokseen saapuu keski-ikäinen nainen, joka tervehtii iloisesti kaikkia huoneessa olijoita.

– Isä, lähdetään kotiin, hän sanoo ja tarttuu miestä hellästi käsistä.

Valitettavasti kaikkien omaiset eivät aina ole aktiivisesti mukana asukkaiden elämässä.

– Läheisen persoonallisuuden muutos on osalle niin kova paikka, että ei vain pysty katsomaan sitä. Osa läheisistä sitten etsii itse sairaudesta tietoa ja ymmärtää käytöstä paremmin. Ja sen seurauksena käykin enemmän vierailemassa.

Tuntuisi taatusti raskaalta nähdä oma vanhempi siinä tilassa, että hän ei joko muista tai ymmärrä mitään, tai sitten puhuu ja käyttäytyy aggressiivisesti. Ajatus kirpaisee sydäntä. Tuntuu, että vääränlaiseksi muuttunut läheinen ikäänkuin unohdetaan laitokseen siihen asti, kunnes häntä ei enää ole.

Muistisairaudet aiheuttavat myös sen, että asukas ei välttämättä koskaan totu laitosasumiseen.

– Osahan käytännössä herää joka aamu uudesta paikasta.

Samassa eräs vanhempi herra tuleekin juuri hieman unisen oloisena tukka pystyssä ja yövaatteet päällä omasta huoneestaan.

– Pitääkö nyt laittaa nukkumaan, mies kysyy hämmentyneenä. Hoitajat rauhoittelevat häntä ja ohjaavat pukemaan vaatteet päälle.

Kun päivä etenee, alkaa Venlassa vilkastua. Eräs asukkaista rullaa rollaattorilla vauhdikkaasti ympäriinsä ja lausuu uskontunnustusta.

– Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, hän puhuu itsekseen ja törmää rollaattorilla sohvaan.

 Hoitajat vitsailevat hyväntahtoisesti, että onpa hänellä vauhti päällä.

– No mutta olisit nähnyt eilen, häneltä löytyi Ikean puinen liitosjuttu suusta ja multaa, eräs hoitajista sanoo.

– Hyyyyi! Eräs asukkaista huudahtaa nauraen.

Lopulta kaikki repeävät nauramaan. Joku voisisi kyseenalaistaa, että mitä hauskaa toisten sekavassa käytöksessä on, itse ymmärrän, että tilanteista on pakko saada myös huumoria.

Läheisen persoonallisuuden muutos on osalle niin kova paikka, että ei vain pysty katsomaan sitä. Osa läheisistä sitten etsii itse sairaudesta tietoa ja ymmärtää käytöstä paremmin. Ja sen seurauksena käykin enemmän vierailemassa.

Vaikka asukkaat voivat olla sekavia, heissä kaikissa oma persoona erottuu selvästi. Myös kaikkien temperamentit eivät aina kohtaa.

Myös hoitaja Irja Markkanen tiedostaa myös paljon puhutun resurssipulan.

– Totta kai enemmän saisi olla valvontaa. Tässä pitää tehdä niin paljon muutakin, kuten katsoa, ettei asukkaiden välille synny tappeluita, hän huokaa.

Jälleen saan hoitajien kuvailemasta tilanteesta esimerkin, kun toiselta puolelta oleskelutilaa kuuluu huutoa.

– Et tule tänne! Huudahtaa eräs miesasukkaista toisille.

– Anna hänen nyt mennä ohitsesi, hoitaja rauhoittelee tilannetta.

Noin kymmenen minuutin päästä sama mieskaksikko on kuitenkin uudessa kahnauksessa.

– Irti siitä mukista!

Härnäävä asukas kuitenkin jatkaa toisen mukiin koskemista välittämättä toisen kielloista. Lopulta hän joutuukin kiinnitetyksi tuoliin. Hän saa syliinsä vauvanuken, jota hän heiluttaa jalasta roikottaen.

– Noniin, siellä saa vauva kyytiä, hoitaja nauraa. Itseänikin naurattaa ja ihailen hoitajien rentoa suhtautumista tilanteisiin.

Kysyn Markkaselta, mitä mieltä hän on siitä, että vanhustenhoidon ongelmia usein leimataan hoitajien syyksi. Hänen mielestään syy ei ole hoitajien työskentelytavoissa.

– Esimerkiksi tänään olen itse tullut seitsemäksi ja nyt neljän tunnin jälkeen olen suurin piirtein juosten kerennyt juoda kahvit. Toki se voi joistakin ihmisistä näyttää siltä, että me vaan juorutaan takahuoneessa, mutta oikeasti se on sitä, että tehdään asukkaiden hoidon suunnittelua ja esimerkiksi tarvikkeiden keräämistä.

Markkasta itseäänkin ärsyttää jatkuva kiire ja se, ettei voi olla niin paljon läsnä kuin haluaisi. Hänestä olisi tärkeää antaa enemmän sellaista aikaa, että voisi jutella tai vaikka askarrella yhdessä asukkaiden kanssa.

– Meidän asukkaat kaipaavat huomiota ja ihmistä viereensä. Jos itsekin vain joutuisin istumaan päivät pitkät vailla tekemistä, niin en varmasti jaksaisi.

Asukkaiden oleminen todellakin näyttäsi olevan suurimmaksi osaksi vain istumista. Paria poikkeusta lukuun ottamatta katsoo televisiota, osa torkkuu.

Vanhuksesta lapseksi

Istun pöytään, jossa eräs asukkaista tekee hoitajan kanssa lasten palapeliä. Peli on hänelle haastava. Mietin kuinka ironista elämä voi olla: ensin kasvat lapsesta aikuiseksi ja saavutat kaiken sen elämänkokemuksen, mutta lopulta taantuu jossain määrin takaisin lapsen tasolle.

Hoitaja neuvoo häntä pelin kanssa koko ajan kärsivällisesti. Lopulta hän kuitenkin joutuu lähtemään, jolloin rouva hätääntyy.

– Älä mene mihinkään, hän pyytää hoitajalta anovasti.

Hoitaja joutuu kuitenkin poistumaan, jolloin jäämme kahden. Päätän auttaa häntä palojen kanssa.

Kun kokoan palapeliä naisen kanssa viidettä kertaa, niin mietin, että työ vaatii varmasti todella paljon malttia. Jos nyt lopettaisin auttamasta naista, ei hän muistaisi syytä. Meillä on kuitenkin mukavaa. Avun antaminen tuntuu itsestäkin hyvältä.

Mieleeni hiipii kuitenkin ajatus, siitä, olenkohan itsekin samanlainen vanhempana. Muistankohan itse välttämättä edes loppuelämääni?

Kun kokoan palapeliä naisen kanssa viidettä kertaa, niin mietin, että työ vaatii varmasti todella paljon malttia. Jos nyt lopettaisin auttamasta naista, ei hän muistaisi syytä.

Vieressämme torkkuva mies herää tuolilta ja katselee ympärilleen.

– Mihin se laiva on lähtenyt? Hän kysyy uneliaana.

– Tukholmaan varmaan, ohi kävelevä hoitaja Jaakko Larikka vastaa tyynesti ja hymyilee.

Asukkaiden puheissa ei välttämättä ole päätä eikä häntää, mutta kukaan hoitajista ei kiinnitä asiaan sen kummemmin huomiota vaan pyrkii antamaan tilanteeseen sopivan vastauksen.

Larikka on Venlassa töissä TE-toimiston kautta. Hän aikoo hakea opiskelemaan lääketieteelliseen, joten työkokeilu on myös hyvä kokemus tulevaisuutta varten.

Hän pitää työstään ja kokee, että tekee tärkeää työtä.

– Oma mummini on sairastanut Alzheimerin tautia, joten tämä on jossain määrin tuttua.

Kysyn, turhauttaako töissä ollessa koskaan asukkaiden tila, tai se etteivät he ymmärrä kaikkea.

– Turhauttava on väärä sana, koska itse ymmärtää heidän tilanteensa. Mutta toki sääliksi käy välillä.

Aito työn ilo näkyy

Kun ruoka-aika koittaa, alkaa häärääminen. Kaikille etsitään omat istumapaikat.

Jakunaho syöttää pöydässä erästä pienikokoista rouvaa, mutta tämä pistää kovasti vastaan. Lopulta nainen läimäisee tätä käsivarteen niin että läsähtää, mutta mies ei ole moksiskaan.

– Hei viitsisitkö tulla pitämään häntä vähän paikoillaan, että saadaan syötyä, hän sanoo hymyillen toiselle hoitajalle.

Kun naishoitaja pitää rouvaa paikallaan, tämä painaa kyntensä hänen ihoonsa.

– Hei, varo vähän, sinulla on aika terävät kynnet, nainen naurahtaa.

Hoitajat pysyvät rauhallisina kuin viilipytyt. Miten he jaksavat? Kaikki työntekijät todella nauttivan työstään kovasti. Nyrpeitä naamoja ei näy ja asukkaiden kanssa jutellaan ja vitsaillaan. Kärsivällisyys tuntuu kumpuavan aidosta työn ilosta. Missä on kaikki se kaltoinkohtelu, jota nostetaan esille huomattavasti useammin?

Kun istun pöydässä ja katson ympärilleni, mietin, että voin itsekin joskus joutua vastaavanlaiseen laitokseen. Ehkä sairastun dementiaan ja omat lapseni eivät enää jaksa sekavaa käytöstäni. Palaan mielessäni mummojen keskusteluun siitä, ettei nuorena ymmärrä miten mukavaa on olla vanha. Ymmärränkö sitä itse? Tulen siihen tulokseen, että se varmaan riippuu hoitajasta.

Yksi vastaus artikkeliiin “HYVÄÄ LOPPUELÄMÄÄ

  1. Voi vidu sobbers tldr ei jaksa lukee näe baljuu. Btw kirjota sil pulivaribitch94 nimmaril nii tulee sikkii settii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s